Jousiammuntamestari Tapani Säilä muistelee FFAA:n kunnioitetun perustajan Matti Rautavaaran aktiiviaikoja

In memoriam

Suomen Maastoampujain Liiton (FFAA) "isä" Matti Rautavaara on menehtynyt pitkään sairastettuaan 78-vuotiaana. Osanottoni.

Matti aloitti jousiammunta harrastuksen 1950 luvun lopulla liittymällä seuraan, joka oli Suomen Jousiammuta Liiton (SJAL) jäsen. Mattia ei kiinostanut tauluammunta vaan hän oli ns. maastoampuja ja hän ampui vaistolla siis ilman tähtäimiä. Kun taljajouset yleistyivät, siirtyi Matti siihen ja hän ampui ns. sormilaukaisuluokassa. Matti perusti Maastonuolet nimisen seuran, joka keskittyi vain maastoammuntaan. Matti toivoi, että SJAL liittyisi kansainväliseen liittoon (International Field Archery Association eli IFAA:n), jonka ohjelmaan kuului vain maastoammunta, mutta koska SJAL ei ollut kiinnostunut asiasta Maastonuolet erosi SJAL:sta. Maastonuolet yritti liittyä IFAA:n, mutta koska se ei hyväksynyt jäsenikseen seuroja, päätti Matti perustaa Suomen Maastojousiampujain Liiton (Finland Field Archery Association eli FFAA:n). Näin oli FFAA syntynyt. Tänä päivänä n. 80 % SJAL:n jäsenseuroista on myös FFAA:n jäseniä.

Ensi tuntuman sain FFAA:n kun Matti ja kumppanit sai minut houkuteltua Ruotsin Kil:ssä järjestettäviin EM kisoihin vuonna 1997. Ammuin siellä ns. vaistolla ja voitin pronssia. Englantilainen Steve Partridge voitti kultaa. Hän ampui IFAA:n sääntöjen mukaisella jousella; eli hän sai käyttää klikkeriä ja stabilisaattoria. Tähtäintä ei jousessa saanut olla. Hän antoi minulle tunnustusta kertomalla, että minä olin paras koska en käyttänyt em. härpäkkeitä. Härpäkkeiden käytöstä purnasin Matille, että Steve selvästi kuului tähtäinluokkaan. Nuolen kärkihän on riittävän hyvä tähtäämiseen, Toivoin että Matti tekisi aloitteen sääntöjen muuttamisesta. Matti kuittasi ehdotukseni naurahtamalla ja sanomalla mitähän ruotsalaisetkin siitä sanoisivat.

Matin haaveena oli järjestää Euroopan mestaruuskilpailut Suomessa. Vuonna 2003 toteutuikin kisat Luhangalla. Järjestelyssä oli ongelmia koska järjestelytoimikunta oli kokematonta. Onneksi Prättä Jousen vauhdikas joukko tuli viime hetkellä apuun, että saatiin edes radat kuntoon. Paikkakuntalaiset nostivat hinnat korkeiksi mm. majoitus- kuin ravintolapalveluiden osalta. Sitä ihmeteltiin ainakin minun ryhmässä. Banketti ja palkintojen jako tapahtui navettarakennuksessa, jossa ei ollut kattoa. Katolle oli kuitenkin asennettu pressu. Se oli monelle ulkomaalaiselle eksoottista. Onneksi ei satanut. Itse sain Jorvin sairaalasta tiedon syövästä virtsarakossani juuri ennen kisan alkua ja nyt pitäisi pikaisesti tulla leikkaukseen. Ilmoitin sinne en nyt ehdi, kun pitää mennä jousikisoihin Luhangalle. Leikkauksiin jouduin kolmesti ennen kuin kasvain saatiin täysin poistettua. Jälkihoitona jouduin joka vuosi käymässä tähystyksessä varotoimena uusiutumisen pelossa. Tähystyksiä tehtiin vuosittain 15 vuoden ajan ennen kuin uskottiin mies täysin terveeksi. Onneksi rakkoa ei tarvinnut poistaa. Jousiammunta onnistui normaalisti taudista riippumatta. Pääsin silti käymään IFAA:n arvokisoissa Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Saksassa, Italiassa, Itävallassa, Sloveniassa ja Sveitsissä.

Luhangan kilpailuun kävi tutustumassa Siuntion kylpylän päälliköt, jotka toivoivat kisajärjestelystä kylpylänsä maastossa. Matti oli intoa täynnä ja niinpä kisat anottiin ja saatiinkin järjestettäväksi vuonna v.2006. Paikka oli ihanteellinen maastonsa kuin palveluidenkin osalta Paikalle rakennettiin 28 rastin rata ja pidettiin esikisat. Vettä satoi kuin "saavista" kaataen. Varsinkin taljajousilla ampuvien nuolet meni taustoista läpi. Taulut kastuivat ja repeytyivät käyttökelvottomiksi ja tuloskortit samoin. Kynät ei kirjoittanut. Oli pakko keskeyttää kisat. Sanoin Matille, että nyt kun arvokisat on tulossa niin sadesää ei saa pilata kisaa. Ampujat tulevat ampumaan tulosta olkoon sää minkälainen tahansa. Jos tässä ei onnistuta, niin palaute on valtava.

Sitten ruvettiin miettimään miten pulmasta päästään. Taustojen paksuuden lisäämiseen ei ollut mahdollisuuksia sillä lisäkustannukset olisivat olleet n. 35000 €. Lähdimme kokeilemaan taustojen taakse vapaasti riippuvan nuolen pysäyttäjää. Idea tuli Ruotsista. Kokeilimme erilaisia materiaaleja, mutta mikään ei oikein toiminut koska nuolet menivät niistä läpi. Taustojen kastelu ei vaikuttanut nuolten pysähtymiseen normaalisti, mutta nuolien kastelu vaikutti. Minulla oli työajaltani tuttava Lemminkäisellä. Kivimurskeen siirtämiseen Lemminkäinen käyttää kuljetinta, jossa on paksu vulkanoitu kumihihna. Tuttavani tiesi, että Ämmässuon kaatopaikalla on vaurioitunutta hihnaa, joka on ongelmajätettä ja jota saa veloituksetta. Niinpä Matin kanssa menimme Ämmäsuolle ja siellä kaveri trukilla veti n. 20 m pitkän, 50 cm leveän hihnan kuralätäkössä suoraksi, Se oli pakko pilkkoa metrin pituisiksi paloiksi kuljetusta varten. Mattoveitsi oli ainoa väline, jolla leikkaus onnistui. Junnosen Esan kotona sitten pesimme kurat pois ja teimme 25 x 100 cm paloja. Materiaali osoittautui hyväksi. Painava kumilevy heilahti sopivasti eikä nuoli tarttunut siihen.

Junnosen Esa lupasi sponsoroida puutavaran taustojen pystytystä varten. Oli ehdotettu rakennelmaa, johon meni niin paljon puutavaraa, että ”Esa meni puihin" Sanoi menevänsä konkurssiin niin ison puutavaramäärän vuoksi, jos pystytys siten toteutetaan. Ratkaisuksi löysin systeemin, johon riitti kaksi viiden metrin raakalautaa per tausta ja sen Esa suostui kustantamaan. Systeemi riitti yhden kisatapahtuman läpi viemiseen, mutta ei jatkuvaan käyttöön. Paalutuksen hoiti Hiljanderin Hannu yhdessä Matin kanssa.

Sateen varalta jokaisen taustan taakse pantiin jätesäkkiin varataulut. Saastamoisen Ollin kirjapainossa painettiin tuloskortit paperille, joka kesti kosteutta. Esa sponsoroi kuulakärkikynät, jotka kirjoittivat sateessa. Minulla on vieläkin niitä kyniä kotona, jotka toimivat edelleen. Hyviä olivat.

Ongelmia oli myös kylpylän kanssa. Osa radasta oli rakennettu kylpylän naapurin maille. Isäntä tuli tuohtuneena vaatimaan taustojen poistamista mailtaan. Kylpylän väki ei tiennyt maa-alueensa rajoja. Kylpylän johto sai isännän lahjottua konjakkipullolla. Rata piti purkaa siltä osin heti kisan jälkeen.

Minä sai tehtäväkseni rakentaa yhden 28 rastin radan tietylle alueelle. Kävin siellä yksinäni suunnittelemassa ja raivaamssa väyliä, kun kuulin, että kylpylä jakeli kyläläisille esitettä järjestävänsä alueellaan jousiammunnan Euroopan

Mestaruuskilpailut. Tästä vedin "herneen" nenääni ja ihmettelin Matille, että, eikö FFAA kisoja järjestäkään vaan kylpylä. Jos työtä tein kylpylälle niin vaadin palkkiota tehdystä työstä ja minä en ole halpa mies. Matti valitti siitä kylpylän johdolle, joka pahoitteli tapahtunutta. En tiedä mitä Matti sai sovittua, mutta minä en siitä mitään kostunut. Huomasin vastuuhenkilön karttavan minua tapahtuman jälkeen.

Kylpylän johdon mukaan kylpylän verstas ja sen henkilökunta auttaa meitä mm. työkalujen lainaamisessa. Kävin verstaan esimieheltä pyytämässä lainaksi porakonetta ja pitkää poranterää. Hän sanoi, että hanki oma. Antoi kuitenkin.

Kylpylän mönkijällä kuljetin taustoja ja pystytysmateriaalin oikeille paikoille.

Esimies syytti minua mönkijän perävalon rikkomisesta. Minä en sitä tehnyt. Tarvitsimme harjoituskentälle valkoisen kalkkiviivan. Kävin Siuntion urheiluvirastosta kysymässä laitetta sen tekemiseen. Sain vastaukseksi, että varaston hoitaja on lomalla ja avain on hänellä. Kysyin henkilökunnalta tietävätkö he, että kylpylässä järjestetään Euroopan Mestaruuskilpailut. Eivät tienneet.

Ruokailu, banketti ja palkintojen jako piti olla ravintolan tiloissa. Matti pyysi ravintolan päälliköltä, että jokaisen maan ampujilla olisi oma pöytä. Hän ei siihen suostunut. Esim. virolaiset tulivat vähän myöhässä ja näin he joutuivat erilleen omasta joukkueestaan. Olivat vihaisia eikä syyttä. Vettä ei ollut tarjolla vaan sen joutui ostamaan tarjoiluvaunusta kalliiseen hintaan. Poronkäristykseen kuuluu oleellisena osana puolukkasurvos. Sitä oli kuulemma hankittu, mutta se unohtui tuoda esille. Ravintolan päällikkö oli päättänyt järjestää tangoillan ravintolan tiloissa, joten palkintojen jako piti suorittaa talvipuutarhassa. Se ei ollut riittävän arvokas tila tähän käyttöön. Matti sai hoidettua potkut ravintolan päällikölle, Että silleen.

Nyt Matti on poissa. Matin tapaisia henkilöitä tarvitaan, jotka uskovat esim. kilpailujen järjestämiseen ja onnistumiseen siinä. Me suomalaiset olemme aina epäluuloisia uusien tapahtumien onnistumisesta, mutta kun heidät saa uskomaan, niin he antavat omalta osaltaan kaikkensa onnistumisen eteen.

Kiitos Matti menneistä vuosista seurassasi. On ollut kivaa. On ikävä Sinua.

Tapsa Säilä