WBHC2015, 3D jousimetsästyksen maailmanmestaruuskilpailut, Unkari, Gödöllö, 24-30.8.2015, Joukkueenjohtajan kisakertomus ja tulokset
16.8.2015
WBHC 2015 Kisaraportti
WBHC 2015 GÖDÖLLÖ UNKARI 22.- 30.8.2015
Varhain sunnuntaina 23.8. hyppäsin junaan Leppävaarassa, päätin kokeilla uuden kehäradan toimivuutta. Hyvin se lentoasemalle vei, heti seitsemän jälkeen olin jo lähtöhallissa. Tuleva kämppäkaverini, Pekka Jalkanen jo siellä odotteli, nyssäkät ruumaan ja aamukaffelle. Lyhyt lento sujui leppoisasti. Heti tuloaulaan saavuttuamme oli tyylikäs unkaritar nimikyltin kanssa meitä odottamassa, ennakkoon tekemäni kuljetusvaraus pelasi loistavasti, Meidät ohjattiin ulkona odottavaan ilmastoituun pikkubussiin ja 30 kilometrin matka Gödöllöön yliopiston kampukselle oli hetkessä ohi. Ulos autosta ja muutama porras ylös ja olimme jo ottamassa huonettamme. Huoneemme oli samassa rakennuksessa missä toimi koko kisakeskus, vaivatonta. Huoneen tsekkaus ja vilkaisu parvekkeelta, siellä jo toiset harjoitusradalla treenaavat, olimme siis aivan tapahtuman ytimessä. Jousi ja nuolet mukaan, kolme kerrosta alas, registration ja bowcheck sujuivat juoheasti. Eipä ole ennen ollut näin vaivatonta.
Maanataina joukkuueenjohtajien info heti aamulla, ei mitään ihmeellistä. Avajaismarssi suoritettiin Suomen lippua heiluttaen Gödöllön keskukseen ja siellä oli avajaisjuhlallisuudet. Mainittiin näiden kisojen olevan osallistujamäärältään, 1300 ampujaa, IFAA:n kaikkien aikojen suurimmat.
Tiistaina vihdoin päästiin asiaan, kilvanammuntaan. Herätys 6.00 ja aamiaisen jälkeen pari harjoitusvetoa. Kisainfo 8.00 ja välittömästi sen jälkeen bussikuljetukset radoille. Ammunta alkoi 9.15 – 10.00 riippuen siitä miten oli porukat saatu aloitusrasteilleen. Päivät olivat helteisä, jopa +35
astetta joten juomaa tarvittiin. Kaikilla radoilla, joita oli 7 oli vesipisteet aina 7 rastin välein. Radat olivat vaihtelevia ja helppokulkuisia ja sijaitsivat luonnonpuistoissa. Enimmäkseen saimme kulkea selkeitä polkuja pitkin joskus jopa asfaltilla.
Kaikki ampujamme kokivat päivien aikana nousuja ja laskuja, joku ehkä pettyi ja taisipa mukaan mahtua pari tyytyväistäkin ampujaa. Pienen joukkueemme, vain 9 ampujaa, jännin hetki taisi olla lauantaina 19.00 kun Laura Jyväkorpi joutui ampumaan tasapisteissä 3 x 2 nuolen uusinnan pronssista. No Laura hoiti sen suvereenisti kotiin ja pronssi varmistui. Oli muuten jännittävää seurata. Oma ammuntani kulki kolme päivää niin hyvin ettei viimeisen päivän romahdus pudottanut minua mitalleilta, pronssia tuli, rohkenen siitä olla ylpeä.
Mitalistit:
Pronssi Laura Jyväkorpi JFFU
Pronssi Mara Anttila VMLB
Muut sijoitukset löytyvät kisasivujen tulososiosta. WBHC2015
Muistiin merkitsi joukkueenjohtaja Mara Anttila
IFAA:n tämän vuoden tärkein ja suurin jousiammunnan arvokilpailu on tuota pikaa käsillä ja kilpailut alkavat 24 päivänä kuluvaa kuuta. Kilpailuun oli ilmoittautunut yli 1600 osallistujaa joista tosin varmistettuja osallistujia, infotietojen mukaan, on rapiat päälle 1000 osallistujaa. Kyllä tuolla porukalla varmasti upea kisa ja kisatunnelma syntyy. Suomesta kisaan osallistuu näillä tiedoin 9 kilpailijaa. Suomen joukkueenjohtajana toimii kisakonkari Markku "Mara" Anttila joka infoaa kisatietoa kisapaikalla aina tarvittaessa. Kisatapahtumia voi seurata kisajärjestäjän virallisilta internetsivuilta joilta löytyy monipuolisesti infoa kisasta ja kisapaikasta ja kisapäivien tulokset tulevat myös sivuille näkyviin. Klikkaa tästä linkki WBHC2015.
Hyvää kisafiilistä ja -tunnelmaa ja tietenkin niitä tarkkaakin tarkempia osumia
t.FFAA hallitus